Mikko Sauli tarttuu vakavaan ja minullekin jatkuvasti päänvaivaa tuottavaan ongelmaan blogissaan. Suomen poliittinen järjestelmä on kuihtunut eräänlaiseksi puolueiden diktatuuriksi, jota myös esimerkiksi Puolueiden kriisi -pamfletissa on kritisoitu. Sauli vaikuttaa masentuneen puoluepoliittisen kentän näköalattomuuteen, enkä itsekään voi sanoa yllättyneeni positiivisesti alettuani harrastaa puoluepolitiikkaa. Reippaan ideologisen keskustelun ja väittelyn sijaan törmää usein reippaaseen syrjintään, vaihtoehtojen kuoliaaksivaikenemiseen ja näkymättömään vallankäyttöön. Suurten puolueiden tekemät temput ovat välillä suorastaan halpamaisia. Toisen puolueen tekemää aloitetta ei periaatteesta voi kannattaa, mutta pian se esitetäänkin omana aloitteena. Tällaista toimintaa kutsuisin lähinnä kelvottomaksi ja demokratian vastaiseksi äänestäjien huiputtamiseksi.
Kuitenkin Mikko Saulin tunnelmat vaikuttavat minusta liian synkiltä näin Vasemmistoliitosta päin katsottuna. Vasemmistoliitto ei kuvittele viime vaalien tappion korjaantuvan pelkällä organisaatiouudistuksella. Huonoa puheenjohtajaa ehdittiin kokeilla jo aikaisemmin ja hänen lähdettyään puolue on koonnut hitaasti mutta varmasti rivejään. Samaan aikaan nuorten kannattama salliva punavihreä ja kapitalistisen tuhopolitiikan radikaalisti kyseenalaistava politiikka alkaa olla koko puolueen linja. Se merkitsee myös irtaantumista yksilöiden ja yhteisöjen kokemusta väheksyvästä byrokraattisesta sosialismista. Demokratia toimii alhaalta ylös. Vaikka Helsingin Sanomat jättikin vaille huomiota Helsingin Vasemmistoliiton kannanoton joukkoliikenteen tekemisestä maksuttomaksi, en ole pahoillani: se oili vasta alkua. Vasemmistoliitosta alkaa versoa seuraavan viiden vuoden sisällä sellaista politiikkaa, joka iskee luun kurkkuun ihmisiä kaikin keinoin kontrolloivalle ja rahanteolle alistavalle uusliberalistiselle apparaatille, johon suurten puolueiden klikki on sulautunut. Olemme alkaneet rakentaa uusvasemmistolaista politiikkaa Kallion Vasemmistoliitossa ja yhteistyö muiden Helsingin puolueosastojen kanssa tuottaa hedelmää jo nyt. Demokratiaa alhaalta ylös.
Siitä huolimatta Suomen politiikka on tällä hetkellä kamalassa tilassa. Kaikki vaihtoehdot nykymenolle tyrmätään, paitsi vallanpitäjien, myös heitä sokeasti seuraavien valtamedioiden toimesta. Ympäristön etenevä tuhoutuminen ei johda minkäänlaisiin toimiin ja vihreätkin on saatu puolustamaan ympäristöä tuhoavaa politiikkaa. Kasvavat sosiaaliset ongelmat pyritään mieluummin unohtamaan sen sijaan että niihin tartuttaisiin.
Demokratia näivettyy pois tai kuristuu dramaattisemmin, ellei sitä vaalita jatkuvasti. Nykyään se ei onnistu, koska puolueissa luullaan vallan kuuluvan “asiantunteville” poliitikoille, joilta alamais-kansalaiset tai nykyään “asiakkaat” voivat joskus pyytää asioita. Demokratiassa päätökset on alistettava kaikin keinoin keskustelulle koko ajan. Esimerkiksi Suomessa voisi 250 000 nimeä riittää sitovan kansanäänestyksen järjestämiseen asiasta kuin asiasta. Helsingissä ehdotan, että kaupunginosatasolle kehitetään kaupunkilaiskokoukset tai kaupunginosaparlamentit, jotka saavat päätösvaltaansa viisi prosenttia kaupungin budjetista.