Mielenterveyden Keskusliitto julkaisee vuosi Mielenterveysbarometrin, joka pääsi nyt uutisiin. Sen mukaan alle 25-vuotiaiden asenteet mielenterveysongelmaisiin ihmisiin ovat koventuneet, kun taas johtajien ja ylempien toimihenkilöiden parantuneet. On huolestuttavaa, jos nuorten ymmärrys mielenterveyden ongelmia kohtaan on heikentynyt. Jos kysely on tehty Kauhajoen tragedian jälkeen, tulos selittyy kuitenkin varmasti sillä, että mielenterveyden ongelmat yhdistetään juuri nyt mielikuvissa suoraan nuoriin itseensä kohdistuvaan silmittömän väkivallan uhkaan. Ammuskelutapauksen vaikutus asenteisiin menee ajan myötä ohi, ja pitkällä aikavälillä asenteissa ei ehkä olekaan tapahtunut muutosta.
Paljon suurempi ongelma ovatkin päättäjien asenteet. Mielenterveysongelmia ei hoideta, vaikka ne ovat ilman muuta kansantauti; eri arvioiden mukaan 5-14% suomalaisista kärsii masennuksesta. Kun heille ei järjesty hoitoa kuukausiin, ellei sitten yritä itsemurhaa, voi painavalla syyllä sanoa jonkin olevan pahasti pielessä. Mielenterveyden hoidosta tinkiminen on julmaa. Tämä on paitsi julmaa vaikeuksiin joutuneita ihmisiä kohtaan, myös hölmöläisten taloudenpitoa. Onhan perin kummallista “säästämistä”, että ongelmiin ei puututa alkuvaiheessa. Samoin kuin muistakin sairauksista, myös mielen sairauksista kertyy monin verroin suurempi lasku, kun niiden annetaan pahentua hoitamattomina. Mielen järkkyminen jää myös paljon helpommin pysyväksi, jos se pääsee pahenemaan.
Myös Helsingin kaupungin on suunnattava reippaasti resursseja mielenterveysongelmien ennalta ehkäisyyn: ongelmien tunnistamiseen ja ajoissa puuttumiseen sen sijaan, että teeskennellään säästöjä ihmisten elämien kustannuksella. Laskua tästäkin hölmöilystä maksamme myös me veronmaksajat.