Kaupungilla ihmisten kanssa jutellessani moni on kysynyt, miten maksuttomaan joukkoliikenteeseen voisi olla varaa. Meillähän ei nytkään ole toimivia palveluja. Se ei kuitenkaan todellakaan johdu rahan puutteesta, vaan ainoastaan oikeistolaisesta politiikasta, jota kokoomus ja demarit ja nyttemmin myös vihreät ovat viime vuodet kannattaneet.
Helsinki on tehnyt viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa ylimääräistä nettoa Helsingin Energialla. Kaupunginvaltuustossa ei ole vasemmiston vaatimuksista huolimatta kuitenkaan pantu tarpeeksi rahaa palveluihin. Erityisesti demareilta pidän tätä suorastaan törkeänä, sillä hehän väittävät olevansa työväen ja tasa-arvon puolue.
Kaupunkilaisten kaupungissa rahaa käytetään siihen, että ihmisiä on tarpeeksi hoitamassa, opettamassa ja tekemässä muita välttämättömiä töitä.
Myös maksuttomaan joukkoliikenteeseen on varaa. Joukkoliikenteen lipputulot olivat viime vuonna Helsingissä 112 miljoonaa euroa. Sen verran ja vähän yli pitäisi siis jostain löytyä. Helsingin Energia ei tule aina tuottamaan yhtä paljon voittoa kuin viime vuosina, mutta rahaapa saadaan myös muualta. Minä ja Vasemmistoliitto vaadimme myös ruuhkamaksujen käyttöönottoa, koska yksityisautoilua on pakko vähentää ilmastokatastrofin torjumiseksi. Nämä liikennerahat kanavoitaisiin suoraan lipun hinnanalennuksiin ja joukkoliikenteen tekemiseen maksuttomaksi. Toinen rahan lähde on valtio, jonka on pakko alkaa tukea joukkoliikennettä selvästi nykyistä enemmän, jotta ilmastonmuutos pysäytetään. Se tulee sen myös tekemään. Jos nämä kolme tulonlähdettä eivät vieläkään riitä, voidaan minun puolestani veroäyriä korottaa 0,25 – tai ihan enintään 0,50 sentillä – jotta kaikki saavat liikkua vapaasti ja maksutta kaupungissa. Silloin vain kaikkein rikkaimmat maksavat lisäveroa enemmän kuin voittavat maksuttomassa joukkoliikenteessä.
Samalla on kylläkin parannettava myös laatua, sillä kilpailuttaminen on ollut haitallista Stadin bussiliikenteelle. Ehkä on jopa palattava huonosti toimivasta uudesta systeemistä paremmin toimineeseen vanhaan. Siinä ei kuitenkaan puhuta mistään suurista investoinneista.
Vihreät ovat keksineet myös, että maksuttomuus vähentäisi joukkoliikenteen arvostusta. Samaa sanoo kokoomus. Eivätkö he sitten arvosta kirjastolaitostamme ja kaikille lapsille tarjottavaa peruskoulua maksuttomine ruokineen?! Minä arvostan.
Lyhyesti: rahat saadaan ja tämä voidaan toteuttaa, jos vain halutaan. Maksuton joukkoliikenne on yksi osoitus siitä, että politiikka on oikeasti päättämistä erilaisten vaihtoehtojen välillä. Nykyiset valtapuolueet väittävät muuta, koska ne ovat korruptoituneet vallasta. Lisäksi kokoomus ja demarit ovat ajaneet yli 500 miljoonan keskustatunnelia innoissaan. Siihen siis olisi sittenkin varaa? Yleinen väite “se ei ole mahdollista” on suorastaan älytön. Koko demokratia tarkoittaa sitä, että kansalaiset päättävät itse, minkälaisen yhteiskunnan he haluavat. Minä edistän stadilaisille liikkumisen vapautta ja yksityisautoilun rajua vähentämistä (mutta en kuitenkaan kokonaan lopettamista).
Tämä on vaalilupaus: lupaan ajaa kaupunginvaltuustossa ja muussa poliittisessa vaikuttamisessani esimerkiksi puolueeni sisällä mahdollisimman nopeaa siirtymistä maksuttomaan joukkoliikenteeseen.
P.S. Linkkivinkki: Vapaa Helsinki -kampanja selvitti eri puolueiden ehdokkaiden kantoja joukkoliikenteen maksuihin.