Haluan onnitella sydämellisesti Suomen 10-vuotista Reilua kauppaa, jota juhlittiin eilen Finlandia-talolla. Mukana oli varsin vakuuttava porukka kaupparyhmien johtajista ja Lauri Ihalaisesta aina Tarja Haloseen. Olemme saaneet Reilun kaupan merkkijärjestelmän kymmenessä vuodessa aikamoiseksi tekijäksi. Viime vuosien kasvu on ollut yli 50 % vuodessa. Nyt laman varjolla ei saa lyhytnäköisesti pahentaa maailmankaupan ongelmia jotka väistämättä koituvat erilaisten kriisien muodossa todella kalliiksi meille kaikille. Reilu kauppa on tehokkaimpia ellei tehokkain käytössä oleva keino köyhyyden kierteen katkaisussa ja sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävämmän kehityksen edistämisessä.
Ja Espoosta tuli Suomen kolmas Reilun kaupan kaupunki. Onnea Espoo (ja aikaisemmin arvonimen saaneet Tampere ja Pori sekä pioneerikunta Utajärvi)!! Nyt Helsingillä alkaa olla kiire. Kaupungin virkamieshallinto on jarruttanut melkein kaikkien valtuustoryhmien yhteistä aloitetta toimia Reilun kaupan kaupungin arvonimen saamiseksi. Itse ehdotin tuolloin Helsingin Vasemmistoliitolle valtuustoaloitteen tekemistä ja autoin sen kirjoittamisessa, kun Tiia Aarnipuu pyysi muiden valtuustoryhmien puheenjohtajia mukaan.
Kaupunginvaltuusto palautti viime vuoden puolella uudelleen valmisteluun kaupunginhallituksen vastauksen, jossa kaupungin tapana ei ole tukea yksittäisiä järjestöjä.. Hyvä että valtuustosta löytyi tässä asiassa selkärankaa! Reilun kaupan Helsinki -ryhmä auttaa kyllä, jos kaupungilla halutaan selvittää, mitä Reilu kauppa edes tarkoittaa.
Tässä vielä vähän hupia ennen kuin sammutamme valot Earth Hour-tapahtumassa.