Ruotsin EU-puheenjohtajuuskausi on alkanut vähän eri tavalla kuin esimerkiksi Suomi on niitä hoitanut. Ruotsi esittää rajua lisäystä kehitysyhteistyörahoihin, jotta Kööpenhaminan ilmastokokouksessa saataisiin sopimus aikaan (YLE:n uutinen, Reutersin).
Ruotsin oikeistohallitus on ajattelussaan kymmeniä vuosia Suomen kökköporvarihallitusta edellä, joka varmasti jälleen vastustaa tätä, paitsi inhimillisestä ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, myös taloudellisesti ja maailman vakauden kannalta järkevää ehdotusta.
Ongelmana Ruotsin esityksessä on, että teollisuusmaiden kehitysyhteistyöhön jo lupaamat mutta maksamatta olevat 160 miljardia dollaria vuodessa halutaan käyttää kehitysavun sijasta ilmastonmuutoksen torjuntaan. kehitysmäärärahat pitäisi nostaa joka tapauksessa 0,7 %:iin, jotta ilmastonmuutos ei toimi tekosyynä laistaa kehitykseen tarkoitetuista rahoista. Silloin nykyinen epäoikeudenmukaisuus vain säilyisi ja ongelmat pahenisivat edelleen.
Toivon silti ilman muuta, että Ruotsin ehdotus menee läpi ja USA saadaan perumaan järjettömät ja haitalliset rangaistustullisuunnitelmansa, joilla se tulisi vain torpedoimaan kaikki neuvottelut ja pahentamaan Etelän köyhien hätää entisestään. Toivon myös, ettei Suomen sinilevähallitusta tarvitse jälleen kerran hävetä. Siksi on syytä painostaa kaikin tavoin hallituspuolueita, jotta ne oikeasti yrittävät tehdä jotain positiivista ilmastonmuutoksen estämiseksi. Ja vihreät voisivat kerrankin toimia ympäristöpuolueena eikä viherpesumerkkinä. Vasemmistonuorten KÖP15-kampanjassa järjestettävä mielenosoitusmatka Kööpenhamina on yksi keino toimia.