Helsingin päätöksenteossa iso ongelma

Helsingin kaupungilla on tänä vuonna otettu käyttöön konsernijaosto, jonka avulla kolme suurinta puoluetta ovat eristäneet kaikki muut puolueet kaupungin valtavia osakeyhtiötä koskevasta päätöksenteosta. Teimme tänään asiasta kannanoton:

Helsingin Vasemmistoliitto: demokratian pelisäännöt katosivat vanhusten pitkäaikaisen laitoshoidon valmistelussa, 4.9.2009

Helsingin Vasemmistoliitto pitää konsernijaoston toimintatapaa vanhusten pitkäaikaisen hoidon kohdalla varoittavana esimerkkinä ja vaatii, että demokratian kaventaminen päätösten valmistelussa on lopetettava ja pyrittävä sen sijaan kolmen suurimman ryhmänkin hyväksymän kaupungin strategian mukaisesti demokratian lisäämiseen.

Helsingin Vasemmistoliitto paheksuu vallan siirtoa Helsingin kaupunginhallitukselta kolmen suuren puolueen konsernijaostolle. Vanhusten pitkäaikaishoidosta on päätetty kunnallisdemokratian ohitse.
Kuluvan vuoden alussa aloitti toimintansa Helsingin kaupungin konsernijaosto, jossa ovat edustettuina vain kolme suurinta puoluetta. Jaosto hallinnoi Helsingin osakeyhtiöitä eli erittäin merkittävää osaa koko kaupungin toiminnasta. Konsernijaosto otti 31.8. käsittelyynsä ilman lautakuntavalmistelua vanhusten pitkäaikaisen laitoshoidon kehittämisen, koska se liittyy kaupungin omistamaan Helsingin Seniorisäätiöön.

Jaoston valmistelupäätös sisältää ison muutoksen nykyiseen tilanteeseen: terveyskeskuksen pitkäaikaissairaanhoidon 900 paikkaa siirrettäisiin sosiaalivirastoon ja Seniorisäätiön omistamat kiinteistöt siirtyisivät kaupungille. Vasemmistoliitto kritisoi menettelyä kaupunginhallituksessa ja totesi, että asian valmistelu kuuluu sosiaali- ja terveyslautakunnille ja koko kaupunginhallitukselle pelkän kolmen suurimman ryhmän sijasta.

Konsernijaosto on nyt ensimmäistä kertaa toimintansa aikana ottanut valmisteluunsa asian, joka vaatisi ehdottomasti laajapohjaista valmistelua. Helsingin Vasemmistoliitto on huolissaan kunnallisen demokratian sivuuttamisesta ja vallan keskittämisestä aiempaa pienemmälle joukolle.

Konsernijaoston outoa asemaa suhteessa kaupunginhallitukseen osoittaa lause jaoston tehtäväkuvauksesta: ”Konsernijaosto voi yksittäistapauksessa saattaa toimivaltaansa kuuluvan asian kaupunginhallituksen päätettäväksi”.

Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Sampo Villanen toteaa, että “kaupunginhallitus on kaupungin ylin toimeenpaneva elin, joka voi alistaa asioita itselleen ilman muiden elinten suostumusta. Nyt asia on käännetty täysin väärinpäin.” Konsernijaoston johtosäännön mukaan jaosto käyttää myös ”osakkeenomistajalle kuuluvaa päätösvaltaa silloin, kun päätös tehdään yhtiökokousta pitämättä ja kun kysymyksessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia”. Helsingin Vasemmistoliiton piiritoimikunta pitää tilannetta kestämättömänä ja kunnallisen demokratian sekä hyvän hallintotavan vastaisena.

4.9.2009

2 kommenttia

  1. Julkaistu 6.9.2009 kello 22:31 | Linkki merkintään

    Kuopion kaupungissa kolme suurinta, eli Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat muodostamassa vastaavankaltaista konsernijaosta. Asiasta on jo päätetty kaupunginhallituksessa, muttei vielä valtuustossa. Tässä erona tosin Helsingin malliin verrattuna vaikttaisi olevan se, että perustettavalla konsernijaoksella ei olisi päätösvaltaa, vaan se vain valmistelisi omistajaohjaukseen liittyviä asioita KH:n päätöksentekoon. Tosin käytännössähän tämä tulee tarkoittamaan meilläkin sitä, että yhdessä asiaa valmisteltuaan voivat “isot” äänestyttää asian KH:ssa ja enemmistöllään saavat asian kui asian läpi…

    Itse ehdotin valmistelevaa ryhmää lavennettavan nelijäseniseksi, jotta pienistäkin ryhmistä saataisiin edes yhden hengen edustus jaokseen, mutta esitystäni ei kannatettu.

    Valtuustossa lienee tarpeen käyttää vähän järeämpää kritiikkiä.

  2. Sampo
    Julkaistu 6.9.2009 kello 22:50 | Linkki merkintään

    Helsingissäkin vanhusten pitkäaikaishoidon uudelleenjärjestely tulee kaupunginhallitukseen, mutta kolme suurta ryhmää on sen silloin jo päättänyt, ja valtuustossa asia ei sen kummemmaksi muutu. Ja tuossahan todettin, että osakeyhtiöiden toiminnasta he päättävät pääsääntöisesti keskenään. Tämä on suoraan sanottuna törkeää.
    Kuten kannanotossammekin sanotaan, valta on siirretty pois valtuustolta vain kolmelle puolueelle, mikä on käytännössä kunnallisdemokratian korvaamista enemmistödiktatuurilla.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä

*
*