Katajanokan ristihotelli? Ei kiitos.

Tässä juuri julkisuuteen lähtenyt tiedote. Hieman kärjistäen kyse on jälleen kerran kaupunkilaisten oikeudesta omaan kaupunkiinsa.


TIEDOTE:  VASEMMISTOLIITTO EI HYVÄKSY KATAJANOKAN HOTELLIA
VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee 5.11. Katajanokan
”ristihotellin” kaavaehdotusta. Asiasta on keskusteltu runsaasti, ja
hotellia on vastustettu lähes kaikissa kannanotoissa. Vasemmistoliiton
edustajat kaupunkisuunnittelulautakunnassa haluavat paikan mieluiten
kaupunkilaisia hyödyttävään käyttöön. Hotelli vaarantaisi heidän
mukaansa Kauppatorin ja Katajanokan viihtyisyyden.

”Keskustelussa on puhuttu vain rakennuksen ulkonäöstä. Meille
keskeisintä on kuitenkin, mitä hotelli tekee kaupunkitilalle.
Rakennuksen vaikutus katuelämään on kielteinen ja ohjaisi myös
hotellipäätöstä seuraavaa Eteläsataman kokonaisuunnittelua aivan
väärään suuntaan”, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen,
kaupunginvaltuutettu Silvia Modig toteaa.  ”Lisäksi rakennus on
muodoltaan ja ulkomuodoltaan hyökkäävä ja häiritsevä ja veisi huomion
Helsingin pidetyiltä kirkoilta, Presidentinlinnalta ja Kauppatorin
leppoisalta tunnelmalta” hän jatkaa.

Hotelli tulisi olemaan rikkaimpien vieraiden luksuskäytössä, eli
tavallisia turistejakaan sillä ei saataisi. ”Turistit tulevat
katsomaan Helsinkiä, eivät kaikista maailman suurista kaupungeista
löytyvää kylmää lasiarkkitehtuuria” toteaa lautakunnan varajäsen,
kaupunkitutkija Sampo Villanen. ” Kaupunki ei ole kiiltokuva. Rakennus
uhkaisi muuttaa Kauppatorin ympäristön entistä enemmän pelkäksi
matkailijoiden tilaksi. Se olisi suuri vahinko sekä helsinkiläisille
että turisteille”, Villanen arvioi.

Vasemmistoliiton edustajat pitävät rakennusta yrityksenä työntää
isolla rahalla Helsinkiin standardoitua lasiarkkitehtuuria, jota on
löydettävissä esimerkiksi kaikista Aasian suurkaupungeista. ”Tämä on
kuin sukua 70-luvun betonirakentamiselle, jossa viihtyisä ja hyvin
toimiva kerrostuneisuus murskattiin röyhkeän ison rahan rakentamisen
tieltä. Rahan valta on asetettu kaupunkilaisten edun edelle.
Kauppatorin kupeeseen on syytä  rakentaa jotakin kaikkien
kaupunkilaisten käyttöön, ei pelkästään kaikkein rikkaimmille
vieraille.” Modig tähdentää.

Vasemmistoliiton edustajat vaativat, että tontin käyttö suunnitellaan
tarkoituksenmukaiseksi ja ympäristöön sopivaksi samassa yhteydessä,
kun Eteläsatamalle aletaan tehdä ensi vuonna kokonaissuunnitelmaa.

Lisätiedot:

Silvia Modig, kaupunginvaltuutettu,
kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, Vas.
p. 0400 129 542

Sampo Villanen, Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja
kaupnkisuunnittelulautakunnan varajäsen, Vas.
p. 040 528 3641

Herzog & De Meuronin suunnitelma

Täältä löytyy lisää tietoa ja kuvia.

Yksi kommentti

  1. Julkaistu 22.10.2009 kello 15:59 | Linkki merkintään

    Yksi mahdollisuus on suunnitella (tai jättää) tontti nimenomaisesti vapaaksi kaupunkitilaksi, mitä käsitettä Helsingissä on ohjannut Aallon 60-luvun keskustasuunnitelman Terassitori. Terassitori Aallon rakennuksen viereen, Aallon rakennusta korostamaan!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä

*
*