Luovuin toissapäivänä Maattomien ystävien puheenjohtajuudesta, koska en yksinkertaisesti ehdi kehittää Vasemmistoliittoa, tehdä kunnallispolitiikkaa ja väitöstutkimusta ja vielä johtaa tätäkin järjestöä yhtä aikaa. Vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pertti Simula, joka on toiminut pitkään Brasilian maattomien kanssa ja oli ratkaisevassa roolissa suomalaisen yhdistyksemme perustamisessa. Olemme saaneet varsin pienellä porukalla merkittävän paljon aikaan, ja viime kuukausina olemme alkaneet pohtia entistä strategisemmin, mihin käytämme energiaamme. Vielä sunnuntaihin saakka on mahdollisuus käydä katsomassa valokuvanäyttelyä Kaisaniemen metroasemalla, mutta jos ei ehdi, niin se tulee esille kokonaisuudessaan Kaapelitehtaan julistegalleriaan 15.4.-31.5. Tulemme olemaan esillä myös mm. Suomen sosiaalifoorumissa ja Maailma kylässä -festivaaleilla, joissa on Salgadon lisäksi esillä muun muassa suora demokratia.
Aivan tuoreet paljastukset Suomen turkistarhoilla ovat valitettavasti todellisuutta myös tehotuotettujen ruokaeläinten kohdalla, minkä sikatehdas-kampanja on osoittanut. (Heikkohermoiset, surffatkaa varoen). Käytyäni Leipzigissa Euroopan maattomien ystävien tapaamisessa, jossa oli paikalla myös useita Brasilian MST:n edustajia, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että meidän on toimittava laajalla rintamalla yhdessä maailmanlaajuisesti nykyisen itsetuhoisen tuotantojärjestelmän muuttamiseksi. MST puhuu erilaisista maatalousmalleista: toisesta joka perustuu suuryritysten dominoimaan, harvoja suuromistajia hyödyttävään bisnekseen ja globaalille ja paikalliselle ympäristölle sekä viljelyaittojen väestöille tuhoisaan vientituotantoon; ja toisesta joka perustuu pienviljelyyn, ekologisesti kestäviin menetelmiin ja kasvinjalostukseen sekä ruokaomavaraisuuteen.
Tutustuessani Reiluun kauppaan ja niihin hirveyksiin joita sillä yritetään korjata, samoin kuin nyt esimerkiksi Brasilian maakamppailuihin, olen havainnut että talousglobalistit eivät ole koskaan aidosti välittäneet siitä, mitä kaiken kaupallistaminen ja alistaminen suurpääomalle tekee todellisille ihmisille. He näkevät ihmisen jonakin tulevaisuudessa olevana, äärimmäisen yksinkertaistettuna käsitteenä, jonka ei esimerkiksi tarvitse syödä muutamaan vuosikymmeneen, kunhan kaikki sitten joskus melkoisen naiivin talousteorian mukaisesti muuttuu paremmaksi. Mitä se ei kuitenkaan ole tehnyt. YK:n tuottama uusin Maailman tila -raportti toteaa, että elintasomme tuhoutuu ympäristön vuoksi vääjäämättä, jos sitä yritetään nykyisellä tavalla kasvattaa tai edes pitää nykyisellään. Maattomien ystävissä pyrimme siksi edistämään uudenlaista ajattelua, joka perustuu todelliseen demokratiaan, ihmisten väliseen yhteistyöhön, kaikkien perusoikeuksien turvaamiseen ja yhteisen planeettamme asettamiseen puhtaan rahanpalvonnan edelle. Eräs maailmanlaajuisten aloitteiden tekemiseen kykenevä valtava maailmanlaajuinen verkosto on pienviljelijöiden, maattomien ja alkuperäiskansojen Via Campesina, johon kuuluu 148 järjestöä 69 maasta kaikilta mantereilta. Se on aatteellisesti lähellä Maattomien ystäviä.
Tervetuloa mukaan toimintaan maauudistusten, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmän maataloustuotannon ja ennen kaikkea inhimillisemmän tulevaisuuden puolesta!