Keskustelussa on puhuttu vain rakennuksen ulkonäöstä. Meille
keskeisintä on kuitenkin, mitä hotelli tekee kaupunkitilalle.
Rakennuksen vaikutus katuelämään on kielteinen ja ohjaisi myös
hotellipäätöstä seuraavaa Eteläsataman kokonaisuunnittelua aivan
väärään suuntaan
Kiva harrastaa lautakunnassa vaihteeksi diplomatiaa. Tuo sanamuoto oli tarkoituksella niin neutraali, että muut lautakunnan jäsenet hyväksyisivät sen. Siitä huolimatta asialla oli merkitystä. Nyt kaupunginhallitukselle korostuu viesti, että myös asukkaiden huoleen on suhtauduttava vakavasti ja että kaupunkisuunnittelulautakunta otti sen huomioon.
Merkinnän kategoriat: demokratia, joukkoliikenne, kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaupunkisuunnittelulautakunta
|
Merkitty avainsanoilla demokratia, Helsinki, kaupunkisuunnittelu, kaupunkisuunnittelulautakunta, raitiovaunut, raitiovaunuvarikko, Sampo Villanen, Vallila, Vasemmistoliitto
|
Vasemmistoliitto päätti osallistua pitkin hampain Helsingin niin sanottuun budjettisopuun sen jälkeen, kun SDP oli kävellyt neuvotteluista ulos vaatien kunnallisveron korotusta. Demarien jätettyä pöydän laman aikana erityisen tärkeät kaupungin palvelut eivät olisi selvinneet Kokoomuksen leikkauslinjasta ilman Vasemmistoliittoa.
Merkinnän kategoriat: demokratia, julkiset palvelut, kaupunki, politiikka, terveydenhoito
|
Merkitty avainsanoilla budjetti, demokratia, Helsingin kaupunki, Helsingin Vasemmistoliitto, Helsinki, SDP, Vasemmistoliitto
|
Kuluvan vuoden alussa aloitti toimintansa Helsingin kaupungin konsernijaosto, jossa ovat edustettuina vain kolme suurinta puoluetta. Jaosto hallinnoi Helsingin osakeyhtiöitä eli erittäin merkittävää osaa koko kaupungin toiminnasta. Konsernijaosto otti 31.8. käsittelyynsä ilman lautakuntavalmistelua vanhusten pitkäaikaisen laitoshoidon kehittämisen, koska se liittyy kaupungin omistamaan Helsingin Seniorisäätiöön.
Merkinnän kategoriat: demokratia, julkiset palvelut, politiikka, sekalaiset
|
Merkitty avainsanoilla demokratia, Helsinki, kaupunginhallitus, konsernijaosto, kunnallispolitiikka, politiikka, vanhustenhoito, Vasemmistoliitto
|
Oikeistohallituksen neropatin Jyri Häkämiehen uudet suunnitelmat yksityistää Tielaitos (naurettavien nimien keksiminen välttämättömiä perustoimintoja kuten tiestöä ja postia hoitaville valtion laitoksille on liittynyt tähän) tulivat samaan aikaan kun Suomen Luonnonsuojeluliitto varoittaa siitä, että muutama suuri yhtiö on saamassa kolmanneksen koko maan alueista, kun Metsähallitus pannaan lihoiksi. Aikovatkohan vihreät osallistua myös tähän? Kun vielä Matti Vanhanen kieltäytyi [...]
Tänään Taiteiden yössä klo 20-20.30 minä, Arja Alho (sd.) ja Jehki Härkönen (vihr.) keskustelemme puolueiden kriisistä Into kustannuksen Politiikkaa ja polemiikkia -keskustelusarjassa.
Ruotsin EU-puheenjohtajuuskausi on alkanut vähän eri tavalla kuin esimerkiksi Suomi on niitä hoitanut. Ruotsi esittää rajua lisäystä kehitysyhteistyörahoihin, jotta Kööpenhaminan ilmastokokouksessa saataisiin sopimus aikaan (YLE:n uutinen, Reutersin). Ruotsin oikeistohallitus on ajattelussaan kymmeniä vuosia Suomen kökköporvarihallitusta edellä, joka varmasti jälleen vastustaa tätä, paitsi inhimillisestä ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, myös taloudellisesti ja maailman vakauden kannalta järkevää ehdotusta. Ongelmana [...]
Vielä pari vuotta sitten suomalaiset ylvästelivät sillä, kuinka maa oli mukamas maailman vähiten korruptoitunut. Silloin toistelin tätä vitsinä. Totta kai, kun korruptio menee niin syvälle, että sitä ei kutsuta korruptioksi. Pienessä maassa kaikki joilla on valtaa ovat mukana monenlaisessa.
Martti Korhonen erosi tänään, ja puolueessa kiehuu. Koska Suomessa on pakko olla edes yksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä puolustava puolue, Vasemmistoliitto on liian arvokas menetettäväksi. Siksi toimimme nyt. Paavo Arhinmäki järjestää perjantaina 12.6. klo 16.30-18.00 Pikkuparlamentin kansalaisinfossa julkisen ja avoimen keskustelutilaisuuden siitä, mitä Vasemmistoliiton pitää nyt tehdä. Tervetuloa. Jos Vasemmistoliitto haluaa välttää loppunsa, sen on [...]
Järjestelmä ei toimi, jos puhutaan kansanvallasta, jota kansa itse ei koe käyttävänsä. Muun muassa juuri siksi jopa europarlamenttivaaleissa kannattaa äänestää. Hyvät mepit nimittäin tekevät töitä demokratiavajeen poistamiseksi, toisin kuin huonot.