Author Archives: Sampo

Kepu pettää aina, mutta ei ainoana

Vanhanen ja Pekkarinen puhuivat näyttävästi, että missään nimessä ei voida kolmea rakentaa. No kaksi voidaan kuitenkin. Ja kaiken kruunaa Vihreät, jotka istuvat hallitusta tukemassa kuin tatit, kun mikään ei ole heille liikaa. Vihreitä ei voi enää nimittää ympäristöpuolueeksi, vaan se on viherpesuri, jonka avulla suurteollisuuden omistajien etuja häikäilemättömästi ajava hallitus pysyy pystyssä kaikesta korruptiosta ja työntekijöiden kyykyttämisestä huolimatta. Ja ennen kaikkea tuhoisa ympäristöpolitiikka ei käänny hallitusta vastaan.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 4.3.2010

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa puhuttiin tänään eniten
1) Helsingin kaupungin tulvastrategiasta
2) Herttoniemen asemakaavasta
3) Kehä I:n kehittämisestä
4) Östersundomin uusimmasta suojeluehdotuksesta

Maattomien ystävien puheenjohtaja vaihtui

YK:n tuottama uusin Maailman tila -raportti toteaa, että elintasomme tuhoutuu ympäristön vuoksi vääjäämättä, jos sitä yritetään kasvattaa tai edes pitää nykyisellään. Maattomien ystävissä pyrimme siksi edistämään uudenlaista ajattelua, joka perustuu todelliseen demokratiaan, ihmisten väliseen yhteistyöhön, kaikkien perusoikeuksien turvaamiseen ja yhteisen planeettamme asettamiseen puhtaan rahanpalvonnan edelle. Eräs maailmanlaajuisten aloitteiden tekemiseen kykenevä valtava maailmanlaajuinen verkosto on pienviljelijöiden, maattomien ja alkuperäiskansojen Via Campesina, johon kuuluu 148 järjestöä 69 maasta kaikilta mantereilta. Se on aatteellisesti lähellä Maattomien ystäviä.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.2.2010

Viime torstaina kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa puhuttiin periaatteellisistakin kysymyksistä. Olennaiset asiat olivat:

- Karhusaaren suunnitteluperiaatteet Östersundomissa
- lausunto Helsingin Energian kehitysohjelmasta: tässä todella isot päätökset ovat ajautuneet
ristiriitaan
- kiinteistölautakunnan ja kaupunginhallituksen hyväksymät huonot tonttivaraukset
- lisäksi väännettiin taas tekstimuodoista Vallilanlaakson suhteen

Valokuvia Brasiliasta metroasemalla

Kaisaniemen metroaseman vitriineissä on 1.-28.2. esillä brasilialaisen
dokumenttivalokuvaajan Sebastião Salgadon valokuvia Brasilian
maattomien liikkeestä (Movimento dos Trabalhadores Rurais Sem Terra,
MST). Kuvasarjan nimi on Terra (Maa), ja esipuheen siihen on
kirjoittanut portugalilainen kirjailija José Saramago

Kaupungin ruokaloihin oikeus eettiseen ruokavalioon

Tässä uusin kannanottomme: Puheenjohtaja Sampo Villanen: Helsingin Vasemmistoliitto vaatii julkisiin ruokaloihin oikeutta eettiseen ruokaan, 17.12.2009. Helsingin Vasemmistoliitto vaatii, että eettinen vakaumus on otettava julkisen sektorin ravitsemuspalveluissa huomioon samalla tavalla kuin uskonnollinen vakaumus. “2000-luvun maailmassa tulee kunnioittaa eettisin perustein tehtyjä valintoja. Esimerkiksi vegaaniruokavalio on hyvä valinta paitsi eläinten hyvinvoinnin, myös ympäristön ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta”, Helsingin [...]

Eespäin voittojen tiellä..

Meidän nimeämämme “lahtauslista” on nyt sitten joutunut ikään kuin epäsuosioon. Mutta sanan otti käyttöön vasemmistoliittolaisten ja vihreiden ja monien muiden lisäksi jopa Rkp:n Jan D. Oker-Blom. On oikein hyvä merkki, että tässä kaupungissa ei voi tehdä ihan mitä vain. Toivotaan, että ihmisen kannalta järkevät päätökset lisääntyisivät. Olemme ihan viime viikkoina myös estäneet kaupunkisuunnittelulautakunnassa äänin 8-0 [...]

Lahtauslista ei sovi palvelujen kehittämiseen

Palvelujen kehittämisessä on lähdetty Helsingin Vasemmistoliiton
mielestä väärästä päästä. Säästöihin tähtäävä kehittäminen on tehtävä
yhdessä alueiden asukkaiden kanssa keskustellen, jotta heille ei
aiheuteta tarpeettomia vaikeuksia.

Katajanokan ristihotelli? Ei kiitos.

Keskustelussa on puhuttu vain rakennuksen ulkonäöstä. Meille
keskeisintä on kuitenkin, mitä hotelli tekee kaupunkitilalle.
Rakennuksen vaikutus katuelämään on kielteinen ja ohjaisi myös
hotellipäätöstä seuraavaa Eteläsataman kokonaisuunnittelua aivan
väärään suuntaan

Raitiovaunuvarikkosuunnitelmaa käsiteltiin lautakunnassa 15.10.

Kiva harrastaa lautakunnassa vaihteeksi diplomatiaa. Tuo sanamuoto oli tarkoituksella niin neutraali, että muut lautakunnan jäsenet hyväksyisivät sen. Siitä huolimatta asialla oli merkitystä. Nyt kaupunginhallitukselle korostuu viesti, että myös asukkaiden huoleen on suhtauduttava vakavasti ja että kaupunkisuunnittelulautakunta otti sen huomioon.