Meidän nimeämämme “lahtauslista” on nyt sitten joutunut ikään kuin epäsuosioon. Mutta sanan otti käyttöön vasemmistoliittolaisten ja vihreiden ja monien muiden lisäksi jopa Rkp:n Jan D. Oker-Blom. On oikein hyvä merkki, että tässä kaupungissa ei voi tehdä ihan mitä vain. Toivotaan, että ihmisen kannalta järkevät päätökset lisääntyisivät. Olemme ihan viime viikkoina myös estäneet kaupunkisuunnittelulautakunnassa äänin 8-0 [...]
By Sampo
|
Also posted in kaupunki, kaupunkisuunnittelulautakunta, politiikka
|
Tagged Helsinki, Hernesaari, kaupunki, maattomat, Maattomien ystävät, MST, politiikka, puoluepolitiikka, Stora Enso, Töölö, ympäristörikokset
|
Keskustelussa on puhuttu vain rakennuksen ulkonäöstä. Meille
keskeisintä on kuitenkin, mitä hotelli tekee kaupunkitilalle.
Rakennuksen vaikutus katuelämään on kielteinen ja ohjaisi myös
hotellipäätöstä seuraavaa Eteläsataman kokonaisuunnittelua aivan
väärään suuntaan
Kiva harrastaa lautakunnassa vaihteeksi diplomatiaa. Tuo sanamuoto oli tarkoituksella niin neutraali, että muut lautakunnan jäsenet hyväksyisivät sen. Siitä huolimatta asialla oli merkitystä. Nyt kaupunginhallitukselle korostuu viesti, että myös asukkaiden huoleen on suhtauduttava vakavasti ja että kaupunkisuunnittelulautakunta otti sen huomioon.
By Sampo
|
Also posted in demokratia, joukkoliikenne, kaupunki, kaupunkisuunnittelulautakunta
|
Tagged demokratia, Helsinki, kaupunkisuunnittelu, kaupunkisuunnittelulautakunta, raitiovaunut, raitiovaunuvarikko, Sampo Villanen, Vallila, Vasemmistoliitto
|
Mustavuori on yksi Stadin helmistä, jonka rakentaminen täyteen asuntoja
olisi vakava ja peruuttamaton virhe. Tulen asettumaan
kaupunkisuunnittelulautakunnassa tässä asiassa laajaa
täydennysrakentamista vastaan, vaikka se on muuten kaupungissamme
välttämätöntä.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa myös luovuudella on ilmiselvästi merkitystä, sillä kiistatilanteissa edessä on kartta, jolla asia on ratkaistavissa hyvin monella eri tavalla. Mukaan tulee tietenkin myös yhteistyö eri muodoissaan muiden lautakunnan jäsenten kanssa ja myös poliittinen pelaaminen ja jopa “junailu”, jonka avulla asioihin pystyy todella vaikuttamaan.
Olen nyt siis Silvia Modigin varajäsenenä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Uusi lautakunta kokoontui torstaina ensimmäistä kertaa. Kävimme Silvian kanssa esityslistan etukäteen läpi ja sovimme, miten Silvia toimii kokouksessa. Asialistalla oli olennaisimpana kysymyksenä kaavamuutos, jonka taustalla on jo vuosia valmisteltu Messukeskuksen laajentamishanke. Suomen Messut Osuuskunta haluaa Messukeskukseen runsaasti lisää näyttelytiloja sekä kongressitilaa. Suunnitelmaan kuuluu myös parkkihallin korottaminen kahdella kerroksella [...]
Olen nyt sitten ensi vuoden alusta alkaen Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Piirikokouksessa oli paikoin räväkkääkin keskustelua ja erittäin myönteinen tunnelma. Nyt aletaan tehdä asioita. Minulle piirin puheenjohtajuus on erittäin innostava tehtävä, jossa on paljon työtä. Tarkoituksena on käydä piirijärjestön toimintaa läpi kohta kohdalta ja saada viestintä, toimintakulttuuri ja ulospäin näkyminen uuteen uskoon, mutta se ei tietenkään [...]
Ensimmäinen vaalivideo on täällä! Ja lisää on luvassa pian, luultavasti maanantaina. Stay tuned!
Vastasin Kaupunkimetsäliikkeen kyselyyn seuraavasti 1) Helsingin kaupunkimetsät ovat ainutlaatuisia luonto- ja virkistysalueita, joita ei tulisi tuhota rakentamisella tai liian rajuilla “hoitotoimenpiteillä”. Helsingin alueelta löytyy muuta rakennusmaata vielä kymmeniksi vuosiksi. Olisitko valtuutettuna valmis puolustamaan kaupunkimetsien suojelua? Helsingin jatkuva ja kova asuntopula helpottaa vähän, kun Sipoosta liitetyt maat (paitsi Sipoonkorven suojeltava alue) ja satama-alueet vapautuvat käyttöön ja [...]
Pro Töölö / Pro Kantakaupunki -liike lähetti kyselyn ehdokkaille. He eivät antaneet tilaa perustella vastauksia, mutta teen sen täällä ViNO:n puheenjohtajan Laura Nordströmin esimerkkiä seuraten Pro Töölö -liikkeen johdanto: Hyvä kunnallisvaaliehdokas! Helsingin kantakaupunkiin ollaan voimakkaasti keskittämässä asunnottomien, erityisesti päihdeongelmaisten tukiasumisyksiköt. Uusista 750 paikasta noin 500 on tulossa Töölöön ja Kallioon. Ongelmallisin on 88 vaikeasti asutettavan [...]