Tag Archives: Helsingin Vasemmistoliitto

Perustulo voi ratkaista monia ongelmia

“Lähdemme avoimin mielin puoluerajat ylittävään yhteistyöhön, mutta perustulosta ei saa tulla palkkojen polkemista ja työehtojen huononemista mahdollistava rakenne. Sen on oltava ihmisten hyvinvointia ja toimintamahdollisuuksia lisäävä tekijä, joka mahdollistaa mielekkään toiminnan myös perinteisen palkkatyön ulkopuolella”, Villanen linjaa.

Tiistaina Ylen Ykkösellä

Olen huomenna haastateltavana lapsilisistä radiossa Ylen Ykkösen Eve Mantu -ohjelmassa. Ohjelmaa voi kuunnella tuosta linkistä myös jälkikäteen.

Lapsilisät pitää antaa myös pienituloisille, ei poistaa rikkaimmilta

”Siinä ei ole mitään väärää, että hyvätuloiset saavat kaikille lapsiperheille kuuluvaa lapsilisää. Hyvinvointivaltiossa kaikki rahoittavat tulonsiirtoja, ja kaikki myös saavat niitä tilanteen mukaan. Lapsilisässä on kuitenkin todellinen ongelma kaikkein pienituloisimpien kohdalla. Se ei lisää lainkaan juuri niiden tuloja, jotka ovat joutuneet toimeentulotuen varaan”, toteaa Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Sampo Villanen.

Miksi mukana budjettisovussa

Vasemmistoliitto päätti osallistua pitkin hampain Helsingin niin sanottuun budjettisopuun sen jälkeen, kun SDP oli kävellyt neuvotteluista ulos vaatien kunnallisveron korotusta. Demarien jätettyä pöydän laman aikana erityisen tärkeät kaupungin palvelut eivät olisi selvinneet Kokoomuksen leikkauslinjasta ilman Vasemmistoliittoa.