Esitin myös lausetta liikkumisen tarpeen vähentämisestä pyrkimällä monitoimintaiseen kaupunkirakenteeseen, mutta sitä ei kukaan muu kannattanut, joten raukesi. Tämä on iso keskustelu, jota tulee käydä: vaikka suunnitelmassakin puhutaan palaamisesta “kaupungin” rakentamiseen, se ei tapahdu, jos ei lopeteta jatkuvaa pelkkien asumalähiöiden tekemistä. Tarvitaan tiivistä sekoittunutta kaupunkirakennetta ja umpikortteleita myös muihin keskuksiin kuin kantakaupunkiin, ei lähiöiden pistetaloja keskellä auto- ja nurmikenttiä.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa oli viime torstaina asialistalla Koivusaaren meren täyttöön perustuva osayleiskaava (Lauttasaaren ja Hanasaaren välissä) ja Etelä-Haagan suuren asemakaavan viimeinen kierros. Kirjoitin aiheesta Helsingin Vasemmiston kunnallisblogiin, jonne pääsee tästä linkistä.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa oli eilen pari jännää paikkaa, joista selvisimme täpärästi. Lopputuloksiin ei voi kuitenkaan olla tyytyväinen.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa oli tiukka kokous, jossa vain yksi Vihreä tuki kantaani, että parkkipaikkojen lisääminen kantakaupungissa lisää myös autoilua. Sen sijaan lautakunnassa oli jopa halua tehdä Töölön parkkihallista ehdotettua suurempi ja kaksikerroksisen (600 paikkaa) jopa kolmikerroksinen (900 paikkaa). Olin aika hämmästynyt tällaisesta, varsinkin kun samalla kävi ilmi, että toistaiseksi ei ole vielä mitään suunnitelmia autojen vähentämiseksi Töölöntorilta. [...]
Huomenna torstaina kaupunkisuunnittelulautakunnassa on seuraavia: 1) Töölöön suunnitellaan yksityisen yrityksen ehdotuksesta 600 autopaikan parkkihallia. Se ei tulisi enää aikaisempien suunnitelmien ja maaseudun kaupunkien esimerkin mukaisesti Töölöntorin alle, vaan Manskun varren suurhotellien alle. Suunnitelma ei maksaisi mitään kaupungille (en tosin käsitä, miten tämä voisi yksityiselle investoijalle olla kannattavaa) ja samassa yhteydessä voitaisiin poistaa parkkipaikat Töölöntorilta ja [...]
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa puhuttiin tänään eniten
1) Helsingin kaupungin tulvastrategiasta
2) Herttoniemen asemakaavasta
3) Kehä I:n kehittämisestä
4) Östersundomin uusimmasta suojeluehdotuksesta
Viime torstaina kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa puhuttiin periaatteellisistakin kysymyksistä. Olennaiset asiat olivat:
- Karhusaaren suunnitteluperiaatteet Östersundomissa
- lausunto Helsingin Energian kehitysohjelmasta: tässä todella isot päätökset ovat ajautuneet
ristiriitaan
- kiinteistölautakunnan ja kaupunginhallituksen hyväksymät huonot tonttivaraukset
- lisäksi väännettiin taas tekstimuodoista Vallilanlaakson suhteen
By Sampo
|
Posted in kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaupunkisuunnittelulautakunta, politiikka, sekalaiset
|
Also tagged Helsingin kaupunki, Helsinki, Karhusaari, kaupunkisuunnittelu, Tapanila, Vallilanlaakso, Vasemmistoliitto, Östersundom
|
Kiva harrastaa lautakunnassa vaihteeksi diplomatiaa. Tuo sanamuoto oli tarkoituksella niin neutraali, että muut lautakunnan jäsenet hyväksyisivät sen. Siitä huolimatta asialla oli merkitystä. Nyt kaupunginhallitukselle korostuu viesti, että myös asukkaiden huoleen on suhtauduttava vakavasti ja että kaupunkisuunnittelulautakunta otti sen huomioon.
By Sampo
|
Posted in demokratia, joukkoliikenne, kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaupunkisuunnittelulautakunta
|
Also tagged demokratia, Helsinki, kaupunkisuunnittelu, raitiovaunut, raitiovaunuvarikko, Sampo Villanen, Vallila, Vasemmistoliitto
|
Mustavuori on yksi Stadin helmistä, jonka rakentaminen täyteen asuntoja
olisi vakava ja peruuttamaton virhe. Tulen asettumaan
kaupunkisuunnittelulautakunnassa tässä asiassa laajaa
täydennysrakentamista vastaan, vaikka se on muuten kaupungissamme
välttämätöntä.
Olen nyt siis Silvia Modigin varajäsenenä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Uusi lautakunta kokoontui torstaina ensimmäistä kertaa. Kävimme Silvian kanssa esityslistan etukäteen läpi ja sovimme, miten Silvia toimii kokouksessa. Asialistalla oli olennaisimpana kysymyksenä kaavamuutos, jonka taustalla on jo vuosia valmisteltu Messukeskuksen laajentamishanke. Suomen Messut Osuuskunta haluaa Messukeskukseen runsaasti lisää näyttelytiloja sekä kongressitilaa. Suunnitelmaan kuuluu myös parkkihallin korottaminen kahdella kerroksella [...]