Palvelujen kehittämisessä on lähdetty Helsingin Vasemmistoliiton
mielestä väärästä päästä. Säästöihin tähtäävä kehittäminen on tehtävä
yhdessä alueiden asukkaiden kanssa keskustellen, jotta heille ei
aiheuteta tarpeettomia vaikeuksia.
Kirjoittaja: Sampo
|
Merkinnän kategoriat: julkiset palvelut, kaupunki, politiikka, terveydenhoito
|
Tämä viesti on merkitty myös seuraavilla avainsanoilla: Helsinki, julkiset palvelut, kirjastot, nuorisotalo, peruspalvelut, sosiaalipalvelut, terveydenhoito, terveyspalvelut
|
Palveluja halutaan kiihtyvällä tahdilla ulkoistaa jonkun muun kuin kunnan tuotettaviksi. VIime kunnallisvaalien alla kaikki puolueet lupailivat, että kunnat tuottavat palvelut jatkossakin, mutta demarit ja keskusta ja vihreät ovat kokoomuksen vanavedessä lähteneet suosimaan vähän joka puolella palvelujen kilpailuttamista ja ostamista. Myös palvelusetelit ovat osa samaa kaupungin toimintojen poistamista omasta hallinnasta markkinavoimille. Kaupungin palvelujen ulkoistaminen ja esimerkiksi [...]
Helsingin kaupunki on selvittämässä maksutonta joukkoliikennettä. Siitä oli puhuttu tänään myös kaupunginhallituksessa. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että kaupunginhallituksessa on halua merkittäviin hinnanalennuksiin. Se on hyvä.
Kaupungin rahojen käytössä kyse on arvovalinnoista. Helsingin kaupunki ei ole köyhä, vaan rahaa voidaan sijoittaa niihin kohteisiin, mihin halutaan ja säästää toisista. Liikkumisen maksuttomuus ei olisi rahallisesti mitään kovin kummallista. Verovaroista [...]