Keskustelun keskeisimpiä anteja oli, että Romanian romaneja kohdellaan Suomessa eri tavalla kuin muita EU-kansalaisia. He ovat heikossa asemassa työmarkkinoilla kielitaidottomuuden, usein myös lukutaidottomuuden vuoksi, mutta sen sijaan että hyvinvointivaltiossa tätä 200 hengen pientä joukkoa autettaisiin, heitä on lähinnä uhkailtu ja ahdisteltu eri tavoin. Viranomaiset ovat panetelleet heitä vihjailemalla julkisuudessa ilman mitään perusteita järjestäytyneestä rikollisuudesta, uhkailleet heitä lasten huostaanotolla ja keränneet heistä tietoja, mutta eivät auttaneet. Törkeää on ollut myös, että Helsingin kaupungin virkamiehet ovat aktiivisesti estäneet Vapaa liikkuvuus -verkostoa tarjoamasta muutamalle heistä kattoa pään päälle. Tekosyinä on käytetty milloin mitäkin säännöksiä. Keskustelussa kävi ilmi, että kaupunginvaltuusto ei ole tehnyt mitään päätöksiä virastojen toiminnasta. Kaupungin virkamiehet ja valtion alainen poliisi toimivat siis oma-aloitteisesti rasistisena karkotuskoneistona ilman poliittista ohjausta. Lupasin tilaisuudessa julkaista blogissani alla olevasta linkistä löytyvän kirjoituksen ja valituksi tullessani nostaa asiasta meteliä.

Jehki Härkönen totesi, että myös inkeriläisiä kuviteltiin aikanaan tulevan Suomeen miljoona. Samalla lailla on kuviteltu kaikkien suomalaisten Lappia myöten hakevan viinaa Virosta ellei veroja lasketa rajusti. Tilaisuudessa Helge Valama kertoi, kuinka Espanjassa ja Irlannissa romanit ovat saaneet kielikoulutusta ja työllistyneet, eikä mitään ongelmaa ole. Miten Suomessa päästäisiin eroon ahdasmielisyydestä?

Romanien romaneille on järjestettävä hätämajoitus ja jos he niin haluavat, välittömästi kielikoulutusta ja työllistymiskursseja, kuten suomalaisillekin työttömille. Suomi ei voi enää kuvitella että muuta maailmaa ei ole olemassakaan, vaikka varallisuutemme syntyy ulkomaankaupasta ja halvalla saatavista tuontiraaka-aineista. EU:n kansalaisilla on vapaa liikkuvuus. Kaikki Euroopan kansalaiset ovat nyt myös meidän kansalaisiamme.

Tässä aikaisemmin julkaisematon osateksti, jonka jätin sivuun Kiasman Notkea katu -näyttelyn näyttelykatalogissa julkaistusta tekstistäni kaupunkitilan kontrolloinnista, koska tämä on tyylillisesti kantaaottavampi kuin muu teksti.